tiistai 20. syyskuuta 2011

Tavataan torilla - El mercadillo de Fuengirola

Fuengirolassa vierailevien lähes pakollinen käyntikohde on tiistai-markkinat Feria-alueella. Torille kokoontuu joka tiistai yli 500 kaupustelijaa, jotka myyvät vaatteita, kenkiä, koruja, astioita, leluja, ruokaa ja kaikkea muuta mahdollista. Tori on nähtävyys jo sinänsä tapahtumana ja myöskin oiva tilaisuus ostaa edullisia tuliaisia kotiin vietäväksi. Jalkojen väsyessä voi torin reunalla käydä kahvilla ja syömässä tapaksia kuten mekin tänään.

Itse olen vieraillut torilla jo vuosia ja aina sieltä on jäänyt käteen edullisia löytöjä. Esimerkiksi Suomessa noin 10-15 euroa maksavat magneettikorut saa torilta euron kappalehintaan. Vaatteet, kengät ja laukut ovat tietty piraattituotteita ja laatu aina vähän sitä sun tätä. Nyt "paikallisena" sitä katsoi hieman eri tuotteita kuin turistina. Mausteita sai ostettua edulliseen kilohintaan ja hedelmissä ja kasviksissa oli mistä valita. Ensi kerralla otamme meidän mummokärryn (pakollinen vesipullojen hakuväline) mukaan ja ostamme kärryn täyteen tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. 

Miinuspuolena torilla ovat laittomat kaupustelijat ja taskuvarkaat. Fuengirolan kaupunki on aloittanut kampanjan laittomia kaupustelijoita vastaan ja torilla näkyikin tänään paljon poliiseja päivystämässä (ja laukkukauppiaita tavarapusseineen telttojen takana piileskelemässä). Fuengirolan kaupunki on myös suunnitellut markkinoiden yleisilmeen kohentamista yhtenäisin värein ja valikoimaa laajentamalla. 

Tässä kuvia tämän päivän torireissulta:


Vaatteita


Mausteita


Laukkuja ja kelloja


Astioita


Kenkiä


Flamenco-asuja pikkutytöille


Koruja 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti