sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Paluu Suomeen jätti ikävän Espanjaan

Näkyy jääneen tämän blogin kirjoittelu tuonne viime juhannukseen. Kun muutto Suomeen läheni, niin ei tehnyt enää mieli kirjoitella. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa blogiin vielä yhden viimeisen kirjoituksen nyt, kun pystyy jo peilaamaan Espanjan vuotta täältä Suomesta käsin.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannus eli San Juan Espanjassa

Olin siinä luulossa, että juhannusta ei Espanjassa vietetä, mutta kuinka väärässä olinkaan! Pyhän Johanneksen päivänä 25.6. eli San Juanin päivänä toivotetaan täälläkin kesä tervetulleeksi, mutta hieman erilaisin perintein kuin Suomessa

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Vakioasiakkaana eläinsairaalassa

On ehtinyt tulla vähän taukoa tähän bloggaamiseen. Aika mennyt koirastamme Jadesta huolehtiessa. Jade on oikeastaan koko Espanjassa olon ajan voinut huonosti ja jo ennen joulua käytimme häntä ensimmäisen kerran suomalaisen eläinlääkärin luona. Oli outoa lihomista, pissailua sisälle, silmätulehdusta yms. Silloin ei syy vaivoihin selvinnyt ja kun kunto alkoi huononemaan lähdimme hakemaan toista mielipidettä. Se reissu päätyi Jaden jäämiseen eläinsairaalaan ja kiireiseen kohtuleikkaukseen.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia Aurinkorannikolta

Sain viime viikolla pari eri kyselyä sähköpostiini koskien muuttoa tänne Aurinkorannikolle ja erityisesti Fuengirolaan. Molemmat kysyjät olivat löytäneet minut tämän blogin kautta. Niinpä tuli mieleeni, että postaan nuo vastaukset tänne ja samalla ne hyödyttävät ehkä muitakin muuttoaikeissa olijoita

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kulkukoira Nalasta tuli meidän Luna

Toimme Suomesta mukanamme koiramme Jaden, joka täyttää nyt kuukauden päästä 6 vuotta. Jade on rodultaan Cavalier King Charlesin spaniel. Jo pari vuotta olemme suunnitelleet hankkivamme Jadelle seuraksi toisen koiran ja viime kesänä koitimme astuttaa Jaden laihoin tuloksin. Niinpä kun muutimme Espanjaan mieleeni tuli heti, että nyt otammekin sen toisen koiran täältä. Samalla saamme pelastetuksi yhden niistä lukuisista kulkukoirista, joita täällä ikävä kyllä on sadoittain.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Jätehuoltoa espanjalaisittain

Tästä on pitänyt blogata jo pitkään. Nimittäin jätehuollosta. Olin tosi yllättynyt , kun ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten näin Espanjassa lajitteluroskikset. Ihmettelin edistyksellisyyttä ja hienoja roskiksia ympäri kaupunkia. Asian todellisuus ei kuitenkaan avautunut minulle ennen kuin muutin itse tänne.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Viikko turistina Costa del Solilla

Isäni tuli vaimonsa kanssa meille kylään vuoden alussa ja saimme mahdollisuden reissata ja viettää hieman lomaa itsekin. Vuokrasimme auton viikoksi ja kiertelimme lähistöllä katsomassa paikkoja hieman eri näkökulmasta kuin paikallisjunan ikkunasta.