keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Koira lentää ruumassa - kokemuksia?

Vielä viikko ja sitten koiramme Jade (Cavalier King Charlesin spaniel) saapuu vihdoin omaan uuteen kotiinsa Espanjaan. Koko perhe on jännittynyt Jaden tulevasta koitoksesta, sillä painorajojen vuoksi (Air Finlandilla 6 kg) joudumme laittamaan Jaden ruumaan. Kyllä mahtaa koira ihmetellä outoja ääniä, ilmanpaineen vaihteluita ja ympäristöä!?!


Jaden matkaan on varustauduttu käymällä eläinlääkärissä tarkastuksessa ja hankkimalla lemmikkieläinpassi. Passin saadakseen koiran pitää olla terve ja sillä pitää olla voimassa oleva Rabies-rokotus. Koiralla pitää myös olla mikrosiru tai selvästi näkyvä tunnistustatuointi. Lisätietoja koiran ulkomaille viemisestä saa Eviran sivuilta.


Koira pitää lisäksi kuljettaa kovassa kuljetuslaatikossa, jossa on tarpeeksi ilma-aukkoja ja jossa koira pystyy seisomaan ja kääntymään huoletta. Onneksemme asia tuli puheeksi kuopuksen kaverin vanhempien kanssa ja saimme heiltä lainaan sopivan kuljetusboksin. Boksi meni kasaan kätevästi ja se saatiin kuljetettua Espanjasta Suomeen matkalaukussa. Suomessa kokosimme boksin ja Jade on nyt saanut tehdä tuttavuutta sen kanssa rauhassa. Välistä olen laittanut boksin sisälle herkkuja, jotta sinne meno olisi palkitseva ja miellyttävä kokemus. Vaan eipä Jade palkintoja kovasti kaipalllut vaan otti laatikon heti omaksi nukkumapaikakseen.

Jaahas, miksiköhän se emäntä laittoi minut tänne?

 Saiskohan tästä mukavamman, jos vähän muokkaisi ja järjestelisi?

Ei hullumpi paikka nukkua :) 

Eniten nyt etukäteen mietityttää, että pitäisikö Jadelle antaa lennon ajaksi rauhoittavaa lääkettä vai ei? Olen kysynyt asiasta kahdelta eläinlääkäriltä sekä ystäviltäni Facebookissa ja mielipiteet jakautuvat kahtia. Toinen eläinlääkäri antoi reseptin rauhoittavaan lääkkeeseen ja sanoi, että se olisi ihan hyvä juttu. Toinen taas oli sitä mieltä, että lääkkeen johdosta koira on tokkurainen ja kokemus tälle entistä pelottavampi, koska koira ei pysty hallitsemaan itseään ja liikkeitään normaalisti. Mielelläni kuulisin myös teidän lukijoiden kommentteja! Vielä on melkein viikko aikaa Jaden tuloon...


4 kommenttia:

  1. Hei, Onkohan siellä Espanjassa mitään karanteenia koiralle. Täälläpäin on kuukauden karanteeni..

    VastaaPoista
  2. Siis ei mun ymmärtääkseni tarvii enää nykyään karanteenia. Ainakin tutut ovat kuljetelleet koiriaan ees-taas tätä väliä ilman mitään sen kummempaa. Joskus ennen muinoin tännekin kyllä oli se karanteeni...

    VastaaPoista
  3. Millanen koira toi jade on muuten ku mun koira on esim tosi paljon kiinni mussa ja ei tykkää olla poissa ni kannattaako sen kanssa ees matkustaa lentokoneella vai oisko parempi mennä autolla et ei se joudu paniikkin siel ruumas.

    VastaaPoista
  4. Tuota mekin mietittiin yhtenä vaihtoehtona, että oltaisiin ajettu tänne. Mutta olis sekin ollut aika rankka reissu ja sitten olis pitäny löytää sellaiset yöpymispaikat, missä voi olla koira mukana.

    Jade on suhteellisen arka luonteeltaan ja olikin aika paniikissa jouduttuaan outoon ympäristöön. Ulvoi kuin sika säkissä ja matkastahan emme edes tiedä miten se on mennyt, kun oli siellä ruumassa. Mutta hengissä se selvis ja varmasti on nyt onnellinen kun saa olla meidän kanssa täällä.

    VastaaPoista